terapiasta

Olen kahdesti käynyt terapiassa, 2002 ja 2004. Kummastakaan terapiasta ole ollut mitään hyötyä, kun en ole saanut mitään sanottua, vaan oon ollu ihan lukossa. Molempien tätien luona käymiset olen vain lopettanut sen jälkeen, kun terapiatäti on noin kymmenen käynnin jälkeen kysynyt, että miksi oikeastaan edes käyn siellä. Miksi? Siksi koska olen ollut niin hajalla ja rikki, että en ole saanut yhtään mitään tehtyä ja normaalista arjestakin selviäminen on ollut hirveätä taistelua. Tapaamisten aikana kumpikaan ei ole vain ymmärtänyt kuinka pohjalla olen silloin ollut.

Kummallakin kerralla olen pitkän miettimisen jälkeen itse hakenut apua. Nyt sitten kun tuntuu, että todellakin tarvitsisi lääkkeitä ja muuta, on taas vaikeampaa hakea apua. Aikaisemmat huonot kokemukset ”ammattilaisista” ovat vain vahvistaneet ajatusta siitä, että ei kukaan ota vakavasti. Niin ei ole ollut aikaisemminkaan, niin miksi nyt olisi toisin?

Jotenkin kuitenkin olen ihan yksin päässyt vuoteen 2007 asti, mutta kun toivoisin, että joskus ei elämä olisi samaa taistelua päivästä päivään, vaan haluaisin nauttia elämästä ja siitä mitä sillä on mulle tarjottavana. Nyt tuohon tilanteeseen pääseminen vaikuttaa erittäin turhalta unelmalta.