Enkä minä voi tähän jäädä..

Välillä jaksan luottaa ja uskoa siihen, että tästä suhteesta ja muutenkin mun elämästä tulee vielä jotain. Sitten kuitenkin on niin usein niitä hetkiä, kun kaikki vaikuttaa epätoivoiselta roikkumiselta.

"Enkä minä voi tähän jäädä
Mä en yksin enää jaksa meistä välittää
ja yrittää toivolla elää
En voi

Vaikka sanot mulle, että mut tahdot
Sanot mulle, että sä uskot
Sanot mulle, että tää kaikki vielä muuttuu
Ei se muutu"

- Stella - En tunne sinua enää

Haaveilua

Yllätin itseni haaveilemasta jostain pysyvästä. Siitä, että olisi oma pysyvä turvapaikka, koti. Paikka, jossa tuntuisi kotoisalta, turvalliselta ja hyvältä. Ei tarvitsi lähteä aina muutaman kuukauden välein uuteen paikkaan. Kiertolaiselämä saisi loppua.

Pelottaa, että lataan liikaa toiveita ja odotuksia tähän suhteeseen, joka kaikesta huolimatta on aika alussa. Pelottaa sekin, että jos sanon liikaa asioita, joita haluaisin sanoa, niin miestä alkaa ahdistamaan vakavuus tai joku ja se on heihei. Jotenkin tuntuu, että miehellä on nyt meidän vappuriitelyn jälkeen jäänyt joku outo vaihe päälle ja pian kuulen, että en olekaan sitä mitä hän haluaa.

Kaikki tämmöiset ajatukset hajottaa niiin paljon. Haluaisin olla ajattelematta ja stressaamatta liikoja ihan kaikesta, mutta ei se oikein onnistu. Olis kiva, jos osaisi olla vain tässä ja nyt, eikä pelätä sitä mitä huominen mahdollisesti tuo. Ja kun osaisin luottaa siihen, että minusta pidetään oikeasti, eikä koko aikaa oli varuillaan huonojen uutisten varalta.

En ole..

"En ole valmis luopumaan susta,
sä olet mulle aivan liian tärkeä."

Unet hukassa

Nyt oon oikeesti niin finaalissa. En saa nukuttua edes. Kello on kohta neljä yöllä ja olen hereillä. Heräsin kolmen tunnin unien jälkeen ja sitten heräilin vaan hirveän ahdistuksen vallassa. Pyörin sängyssä ja yritin saada rauhaa kaikilta ajatuksilta, mutta onnistumatta. Pyörittelin kännyä käsissä ja mietin, että kenelle soittaisin. Äidin numero oli jo valittuna ja ahdisti niin paljon, että olisin voinut tunnustaa, että mun elämä on ihan kamalan sekaisin ja kuinka loppu olen. En kuitenkaan soittanut.

Toivoin unen tekevän paljon hyvää, sillä olen viimeksi nukkunut kunnolla ja suht tarpeeksi keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Unetki ovat minua vastaan.

Miten tähän on tultu.. Vappu oli taas todella enimmäkseen ihan huonoa. Riitelyä miehen kanssa, ilkeitä ja satuttavia sanoja, koko hommakin oli jossain vaiheessa katkolla. Siihen vielä lisää ihan liian vähän unta ja kaikkea.
Olen kolme päivää tapellut itkua vastaan ja nyt kun antaisin sen tulla, olen niin lukossa, että en osaa. Tämä kaikki vielä kaiken muun lisäksi, niin mun jaksaminenkin loppuu.

Mietin jo sitäkin todella tosissani, että huomenna voisi olla se päivä, kun oikeasti tunnuntaisin tämä tilanteeni, jossakin josta toivoisin saavani apua. Ehkä onnistuisin vielä kerran. Ehkä mut nyt otettaisiin ihan tosissaan. Tai sitten vain toivon turhaan..