(Melkein) Uusi vuosi ja uusi blogi. Vanhan blogin viimeisimmistä päivityksistä on niin paljon aikaa, että turhaa jatkaa siihen enää mitään. En myöskään halua lukea kirjoituksiani vanhasta ja huomata, että mikään ei ole muuttunut. On lohdullisempaa ajatella, että edes jossain vaiheessa kaikki olisi ollut hyvin.
Takana maailman paskin joulu, eikä uuden vuoden kohtalokaan näytä paljon valoisammalta. Jouluaatonaatosta tapaninpäivään itkua, paljon ikäviä ajatuksia, ikävää ja kissoja. Huonoon jouluun syylliset ei edes tajunneet, että pilasivat minun jouluni ja siinä samalla synttäritkin. Sain sentään kivoja lahjoja, harmi vain, että ne kaikki nyt vaan muistuttaa tästä joulusta.
Ja nyt, uudenvuodenaattona olen yksin, aloitan uutta blogia ja juon pahaa ja lämmintä valkkaria suoraan pullosta. Ainiin, ja leivon erinomaista(tai ainakin toivon siitä tulevan sellanen) suklaakakkua, jonka syön ihan yksin. Yksin, yksinäisemmin kuin koskaan ikinä olen ollut. Tahtoisin niin luulla, että tästä tilanteesta voi ensi vuonna päästä vain yhteen suuntaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti