Olen aina ollut hirveän kateellinen sellaisille, joilla on ollut sellainen ystävä, jolle sä olisit paras kaveri ja sekin olisi sinulle. Mulla ei ole ikinä ollut ”bestistä”. Joskus ole erehtynyt luulemaan, että olisin ollut sellainen toiselle, mutta kuinka väärässä olenkaan silloin ollut. Niin monesti olen ollut vain se, jonka seura on kelvannut, kun ei ole jostain syytä muita kavereita ollut paikalla tai se, joka on säälistä annettu roikkua porukan mukana.
Nyt minulla sentään on elämässä ihmisiä, joita voin sanoa ystäviksi. Siitä olen onnellinen, sillä tosiaankaan aina ei niin ole ollut. Varmaankin suurempi aika elämästä on ollut sitä, kun ei ole ollut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti