Mulla on niin ikävä serkkua. Vaikka viime vuosina ei oltukaan hirveästi tekemissä, niin silti sattui ja sattuu edelleen menettää. Ihan pikkusesta asti, kun on toisen kanssa yhdessä 14 vuotta melkein päivittäin, niin kertyy paljon muistoja, joiden ajatteleminen saa nyt kyyneleet silmiin. Pyöräretket, leikit, pelit ja metsäseikkailut.
Sitten viime kesänä kotimatkalla, et päässytkään kotiin saakka. Kukaan muu kuin serkku ei tiedä varmasti miten kävi, onnettomuus vai muu syy. Mä kuitenkin ajattelen, että se oli kaikki pelkkää onnetonta sattumaa. Helpompaa niin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti